Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business

Tampere Music Award on osa Tampereen kaupungin ja Musiikki & Media -tapahtuman yhteistä strategiaa, jonka avulla kasvatetaan Musiikki & Median kansainvälistä kilpailukykyä luomalla tapahtumasta keskeinen suomalaisten, pohjoismaisten sekä Venäjän ja Baltian musiikkialan ammattilaisten kohtauspaikka.

Palkinto jaetaan vuosittain Musiikki & Median yhteydessä järjestettävässä Industry Awards Gaalassa ja se voidaan myöntää kansainväliselle henkilölle / henkilöille, yritykselle, yhteisölle tai idealle, jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaisen musiikkialan kehittymiseen.

Tampereen kaupungille Tampere Music Award -palkinnon jakaminen merkitsee mahdollisuutta artikuloida sekä kotimaisesti että kansainvälisesti luovaan sektoriin ja sillä toimiviin yrittäjiin tehtyjä investointeja. "Tampere panostaa vahvasti luovien toimialojen kehittämiseen. Jo vuonna 2006 Tampere käynnisti Luova Tampere -ohjelman, joka edelleenkin on suurin alueellinen luovan talouden kehittämisohjelma Suomessa. Olemme ylpeitä siitä, että musiikkialan tärkein vuotuinen ammattilaistapahtuma on juuri Tampereella ja yhteistyö Musiikki & Median kanssa on kaupungille tärkeää", totesi Tampereen kaupungin pormestari Timo P. Nieminen vuonna 2010.

Ensimmäinen Tampere Music Award luovutettiin 23.10.2010. Palkinnon suunnittelee vuosittain paikallinen taiteilija, jonka teos annetaan lahjaksi Tampere Music Award -voittajalle.

 

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2017
Pelle Lidell

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2016
Onta Shiroh Kawaguchi

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2015
Holger Tiefenbach

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2014
Helen Sildna

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2013
Jonas Sjöström

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2012
Jan Sneum

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2011
Artemyi Troitsky

Tampere Music Award for Exceptional Achievement in Music Business 2010
Rein Lang