Finest Sounds huipentuu Musiikki & Mediaan – aloita musiikkivienti Japaniin Tampereelta!


Yhtenä Musiikki & Median kansainvälisen ohjelman tämän vuoden pääteemoista toimii Japani ja sen musiikkimarkkinat. Teeman kärki on suomalais-virolainen yhteistyöhanke Finest Sounds, joka tukee suomalaisen ja virolaisen musiikin vientiä Japanin markkinoille ja luo uusia yhteistyömalleja musiikkialan ja muiden toimialojen yritysten välille.

Osana Finest Sounds -hanketta Musiikki & Media kutsuu tapahtumaan ison joukon japanilaisia musiikkialan ja markkinoinnin ammattilaisia, joita on mahdollista tavata Euroopassa hyvin harvoin. Teema näkyy laajasti tapahtuman seminaarisisällöissä, joissa käsitellään Japanin musiikkimarkkinoita ja tarjotaan esimerkkejä menestyksekkäästä yhteistyöstä musiikin ja brändien välillä. Ohjelmassa on paneelikeskusteluja ja keynote-puheenvuoroja sekä verkostoitumismahdollisuuksia japanilaistoimijoiden kanssa.

 

Toukokuinen showcase-matka Japaniin avasi uusia ovia yhteistyölle

 

Japanin vientihanke Finest Sounds vei toukokuun lopussa Tokioon kuusi suomalaista artistia, 16 yritystä ja kaksi musiikintekijää. Tokion täysillä keikkapaikoilla nähtiin kolmen illan aikana showcase-esiintymisiä virolaisilta ja suomalaisilta jazz-, maailmanmusiikki- ja metalliartisteilta. Maailmanmusiikkitapahtumassa Shibuya WWW -klubilla esiintyivät virolaiset Mari Kalkun ja Curly Strings sekä suomalaiset Maija Kauhanen, Antti Paalanen ja Tuuletar. Metallia kuultiin Space Odd Shibuya -klubilla suomalaisen Mokoman ja virolaisen Talbotin esittämänä. Pit Inn Shinjuku -klubilla järjestetyssä jazz-tapahtumassa esiintyivät virolaiset Peedu Kass Momentum ja Weekend Guitar Trio sekä suomalaiset Olli Hirvonen ja Utopianisti.

Sony Musicin Tokion studioilla järjestettiin lisäksi biisileiri suomalaisille, virolaisille ja japanilaisille biisinkirjoittajille ja tuottajille. Mukana olivat Virosta Stig Rästa ja Bert Prikenfeld sekä Suomesta Alex Mattson ja Eva Louhivuori.

Viikkoon mahtui myös useita tapaamisia Japanin musiikkialan edustajien kanssa, ja viikonloppuna suomalaiset ja virolaiset brändit esittäytyivät Yokohaman Greenroom-festivaalilla. Suomalaisista brändeistä vientimatkalle osallistuivat mm. Kyrö Distillery, Nokian Tyres, Yousician, Lovi, Nokia Technologies ja Moomin Museum.

Finest Sounds -hanketta toteuttavat TAMK, Musiikki & Media, HUMAK, Music Finland, Music Estonia, Tallinn Music Week ja Tallinnan yliopisto. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa yritysten näkyvyyttä ja myyntiä Japanissa. Hanketta rahoittaa Central Baltic Programme vuosina 2014-2020.