Miten ja missä syntyvät musiikin uudet ilmiöt?


Teosto ja IFPI pureutuvat jo kolmannessa perättäisessä tutkimuksessaan uusien musiikki-ilmiöiden syntyyn. Millaisia suomalaiset ovat juuri nyt musiikin kuuntelijoina? Entä digisisältöjen käyttäjinä?

Elo-syyskuussa 2018 toteutettavassa tutkimuksessa selvitetään, miten musiikin kuuntelukanavat, -välineet ja -tilanteet ovat vuoden aikana kehittyneet eri ikäryhmissä. Tulokset esitellään tuoreeltaan syksyn Musiikki & Mediassa. Tutkimuksesta selviää, ketkä artistit ovat tällä hetkellä tunnetuimpia ja mitkä musiikkigenret pidetyimpiä. Kuulemme myös, kuinka hyvin tutkimuksessa annetut vastaukset korreloivat virallisten myyntilistojen kanssa.

Tutkimuksen teemana ovat uudet ilmiöt. Tutkimuksen vastaajien ikähaitari on tästä johtuen venytetty kansainvälisestikin poikkeuksellisiin laajaksi: kuluttajapaneelin vastaajina on tuhat 13–75-vuotiasta, edustavalla valtakunnallisella väestönäytteellä. Tutkimuksen tulokset esittelee ja taustoittaa datan Zlatan, johtava tutkija Kari Tervonen CEO Helsingistä.