Ehdota uusia tähtiä Musiikki & Median juhlavuoden kunniaksi perustetulle Tähtikadulle!

Musiikki- ja tapahtuma-alalla tapahtuu nyt asioita, joita emme ole ennen kohdanneet. Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta Musiikki & Median työryhmä tekee töitä järjestääkseen tapahtuman jälleen lokakuussa, koska alan yhteen kokoamiselle, kokemusten jakamiselle ja keskustelulle on nyt tarvetta kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Tiedotamme syksyn tapahtumasta ja kaikesta muusta lisää mahdollisimman pian.

Vaikka ajat ovat poikkeukselliset, musiikki ei lopu. Alalla on tulevaisuus sekä joukko upeita ammattilaisia, jotka ansaitsevat tunnustuksen työstään suomalaisen musiikin hyväksi. Musiikki & Median 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi perustetulle Tähtikadulle haetaan jälleen uusia nimiä. Äänensä voi jättää 24.5.2020 saakka tällä lomakkeella.

 

Huomionosoitus suomalaisElle musiikkialaLLE

Yleisölle avoimessa äänestyksessä voi ehdottaa tähden saajaksi keitä tahansa alalla vaikuttavia tai vaikuttaneita henkilöitä tai tahoja: artisteja, yhtyeitä, musiikintekijöitä, sanoittajia, säveltäjiä ja musiikintuottajia sekä organisaatioiden tai instituutioiden edustajia.

Musiikki & Median hallitus tekee ehdotusten pohjalta esitykset tähtiin ikuistettavista henkilöstä perusteluineen. Lopullisen päätöksen yleisötähdistä tekee Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta. Tänä vuonna katuun ikuistetaan 3–5 yleisötähden nimeä, joiden lisäksi tähtilaattaan saa nimensä se musiikkialan ammattilainen, jolle tänä vuonna myönnetään Tampere Music Award -tunnustus.

Musiikki & Median hallituksen varapuheenjohtaja, Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas kertoo, että viime vuonna yleisöltä saatiin lähes 7000 ehdotusta tähtilaattoihin ikuistettavista nimistä.

– Viime vuonna oli koskettavaa nähdä, miten suomalaiset ympäri Suomea antoivat niin runsaasti nimiehdotuksia musiikkialan tekijöistä. Raadilla oli suuri kunnia käydä ehdotukset läpi ja tehdä niistä esitys tähtien saajista. Hyvin kiinnostavaa on nähdä, keitä nimiä tänä vuonna suomalaiset ehdottavat, Ahokas sanoo.

Åkerlundinkadulla Tampere-talolta Tullin alueelle kulkevalle Tähtikadulle upotettiin viime syksynä ensimmäiset 11 tähteä, joista seitsemään yleisö pääsi vaikuttamaan. Yleisöltä saatujen ehdotusten pohjalta omat tähtensä katuun saivat Jean Sibelius, Kaija Saariaho, Juice Leskinen, Popeda, Cheek, Katri Helena sekä Epe Helenius.

 

Musiikkia tarvitaan myös poikkeusaikana

Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi toteaa, että Tähtikatu on erityinen huomionosoitus suomalaisille musiikkialan osaajille – ja sopii erityisen hyvin Tampereelle.

– Suomen ensimmäinen kansainvälinen Tähtikatu istuu Tampereen katukuvaan paremmin kuin hyvin. Tampereen musiikkikenttä on poikkeuksellisen monipuolinen. Meillä on laadukasta klubikulttuuria, klassista musiikkia, musiikkiteatteria sekä tietenkin Manserock-ilmiö, Loukaskorpi sanoo.

Tähtikadun toteuttavat yhteistyössä Tampereen kaupunki, Tampere-talo Oy ja Musiikki & Media. Yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Bauer Media Oy. Bauer Median sisältöjohtaja Hermanni Seppälän mielestä on hienoa, kun viime vuonna avatulle Tähtikadulle saadaan nyt jatkoa.

– Juuri tässä ajassa pitkäjänteiset ja pysyvät huomionosoitukset suomalaiselle musiikkikulttuurille tuntuvat erityisen tärkeiltä ja arvokkailta. Vaikka olemme kanavillamme vahvasti mukana projektissa, arvuuttelemme uusien tähtien nimiä yhtä suurella innolla kuin kaikki muutkin, Seppälä sanoo.

Äänestä suosikkaisi Tähtikadulle tästä.

 

Kuva: Miikka Varila