Matkalla uuteen -seminaaripäivä huipentuu musiikkialan yhteiseen illalliseen – juhlistamme myös Tähtikadun uusia nimiä!

Meistä Musiikki & Median miniversio Matkalla uuteen ei olisi kokonainen ilman seminaarin päättävää, ihanaa illallista yhdessä. Tänä vuonna emme juhli Industry Awards -gaalaa kuten yleensä, mutta luvassa on huikea verkostoitumistapahtuma, ruokaa ja juomaa, tunnelmaa kohottavia puheita ja mahtavaa seuraa – kokoontuminen jonka olemme kaikki tänä vuonna ansainneet! 

Tämän kaiken lisäksi juhlistamme Tähtikadun uusia nimiä jotka julkistetaan tapahtumapäivänä! Viime vuonna avattu Tähtikatu on musiikkia, artisteja ja musiikintekijöitä kunnioittava katu Hollywoodin jalanjäljissä – ensimmäinen valtakunnallinen ja kansainvälinen Tähtikatu Suomessa. Tähtikadun toteuttavat yhteistyössä Tampereen kaupunki, Tampere-talo Oy ja Musiikki & Media. Yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Bauer Media Oy.

Pöytiin tarjoiltavan, kolmen ruokalajin illallisen meille valmistaa Tampere-talon tähtikokki Juhana Paturi, joka käyttää luomuksissaan paikallisia, vallitsevan sesongin raaka-aineksia. Illallisen mahdollistaa Tampereen kaupunki, joka isännöi illallista Musiikki & Median kanssa. Lisäksi erityiskiitos menee myös Tampere-talolle. Illallisen kesto on noin kaksi tuntia. Pukukoodi illalliselle on smart casual – tule sellaisena kuin olet!

Paikka: Tampere-talo, Maestro-sali
Aika: torstai 8.10., ovet avataan klo 17.30, illallinen alkaa klo 18.00

Voit nyt ostaa yhdistelmälipun joka kattaa sekä Matkalla uuteen -seminaarin että päivän huipentavan juhlaillallisen.

Osta liput

Jos sinulla on jo pääsylippu Matkalla uuteen -seminaaripäivään ja haluat osallistua myös illalliselle, voit korottaa lippusi yhdistelmälipuksi ottamalla yhteyttä Tikettiin hei@tiketti.fi.

Lisää Tampereen Tähtikadusta ja nimien valinnasta voit lukea täältä.