Matkalla uuteen

8.10. | Tampere-Talo

Keskustelut Workshopit Illallinen

Teosto esittää:

Hallitus- ja oppositiopuolueiden edustajat kohtaavat musiikkialaa käsittelevässä paneelissa. Miten nenä pinnalle koronatilanteessa, mistä ainekset kasvuun tulevaisuudessa? Mukana keskustelussa mm. sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok), koronakevään kulttuuriministerinä toiminut Hanna Kosonen (kesk), kansanedustaja Pia Viitanen (SDP), kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) sekä varapuheenjohtaja Minna Minkkinen (vas). Keskustelun fasilitaattorina Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.

LiveFIN & Tapahtumateollisuus yhdessä esittävät:

Mitä tarkoittaa elävän musiikin tapahtumien järjestäminen koronapandemian muokkaamassa uudessa maailmassa? Kuinka livemusiikin tiivis tunnelma ja tarpeelliset turvallisuusvaatimukset sovitetaan yhteen? Entä miten tapahtumia järjestetään ensi kesänä? LiveFIN ja Tapahtumateollisuus keskustelevat yhdessä tapahtumien järjestämisen mahdollisuuksista uudessa normaalissa, sekä ottavat katseen kohti muita tapahtuma-aloja – mitä livemusiikin toimijat voivat oppia urheilulta, messutapahtumista tai vaikkapa kirkon kentältä? Hahmotellaan pelisääntöjä, vaihdetaan kokemuksia ja opitaan uutta – yhdessä koko tapahtuma-alan kanssa!

Teosto & IFPI yhdessä esittävät:

Miten tapamme kuunnella musiikkia ovat muuttuneet edellisvuodesta? Miten suomalainen valitsee musiikkinsa Spotifysta, millä biiseillä suomalaiset pumppaavat itsensä täyteen energiaa ja kuinka paljon eri musiikkityyleillä on tosifaneja? Miten televisio on muokannut suomalaista artistimaisemaa 2000-luvulla ja missä kulkee popin ja rockin raja?

Teoston ja Musiikkituottajien vuosittaisen Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimuksen kysymyksiin vastasi elokuussa 2020 yli tuhat 13-75-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen johtopäätökset esittää datan Zlatan, GroupM:n Roadmap Director Kari Tervonen.

LiveFIN & Tapahtumateollisuus yhdessä esittävät:

Workshop jossa osallistujat pääsevät jakamaan kokemuksia turvallisen tapahtuman järjestämisestä ja kehittämään yhdessä uutta. Workshopin sisältö pohjautuu Tapahtumateollisuus ry:n koostamaan turvallisen tapahtuman ohjeistukseen, jota on laadittu yhteistyössä tapahtuma-alan ammattilaisten ja viranomaisten kanssa. Ohjeistus ottaa kantaa koronaepidemian aikana korostuviin tapahtumaturvallisuuden eri näkökulmiin ja se on tarkoitettu kaikkien tapahtuma-alan ammattilaisten käyttöön. Ohjeistusta työstetään parhaillaan ja se julkaistaan pian. 

Musiikki & Median workshopissa vaihdetaan kokemuksia uusien terveysturvallisuuteen liittyvien määräysten käytännön toteutuksista – millaisia haasteita ne aiheuttavat ja millaisia ratkaisuja on löydettävissä. Workshopissa syvennytään ryhmittäin ohjeistuksen eri osa-alueisiin, joita ovat turvallinen tapahtumapaikka, yleisö- ja osallistujaturvallisuus, turvallinen työskentely sekä turvallisuuden johtaminen. 

Fasilitaattoreina toimivat Maria Salhstedt (Tapahtumateollisuus), Jenna Lahtinen (LiveFIN) ja Kati Kuusisto (Tapahtumateollisuus).

Workshoppiin osallistujia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon 1.10. mennessä. Mukaan mahtuu ensimmäiset 40 osallistujaa.

Ilmoittaudu

Music Finland esittää:

Tule kuulemaan ydinkohdat Music Finlandin strategiasta 2021-2023. Miten musiikkivienti asemoituu osana Suomen kokonaisvientiä?

Music Finland esittää:

Visiokeskustelu musiikkialan tulevaisuudesta ja sen kasvun mahdollisuuksista.

Teknologian kehitys, digitalisaatio, virtuaalitodellisuus, tekoäly, uudet bisnesmallit ja rajapinnat, datatalouden kasvu sekä ilmastomuutoksen aiheuttamat paineet ovat puhuttaneet kansainvälisissä musiikkialan konferensseissa jo vuosia. Puhetta on ollut paljon, varsinaisia musiikkialan ydinalueita ja uutta teknologiaa yhdistäviä läpimurtoja syntynyt vähän. Nyt pandemian aiheuttama murros kiihdyttää hitaiksi perinteisesti miellettyjä musiikkiteollisuuden kehityskulkuja ja yhtäkkiä innovaatiot ovat pakko – eivät mahdollisuus. Me uskomme, että suomalainen musiikkiala voi olla uusien mahdollisuuksien kehittämisessä edelläkävijä.

Futuristi Tuomo Kuosan fasilitoimassa workshopissa musiikkiala saa itse määritellä muutosilmiöitä, jotka tarjoavat suurimmat kasvun mahdollisuudet musiikkialalle sekä arvioida niiden riskejä ja mahdollisuuksia. Mitkä ovat niitä tulevaisuuden polunpäitä, joita lähteä seuraamaan lähitulevaisuudessa tai pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä?

Työkaluna on Futures Platformin online ennakointikartta.

Matkalla uuteen -seminaaripäivä huipentuu musiikkialan yhteiseen illalliseen. Illan aikana juhlistetaan Tähtikadun uusia nimiä, verkostoidutaan, nautitaan kolmen ruokalajin illallisesta sekä kuullaan tunnelman kattoon nostavia puheita. Illallisen Musiikki & Median kotikaupungissa mahdollistaa mahdollistaa Tampereen kaupunki. Lippu sisältää pääsyn seminaareihin sekä illallisen.

Paikka: Tampere-talo, Maestro
Illallinen alkaa klo 18.00 (ovet klo 17.30)
Pukukoodi: Smart casual – tule sellaisena kuin olet!

Osta yhdistelmälippu seminaareihin & illalliselle